maanantai 31. joulukuuta 2012

Maan korvessa kulkevi - On a footpath in the wilderness

Vuonna 1922 Suomen rajavartiosto Ilomantsissa sai käyttöönsä vanhan hirsisen karjalaistalon, entisen vanhauskoisten erämaaluostarin Megristä. Luostarin toiminta oli lakannut 1919, kun viimeinen nunna, sisar Varvara siirtyi tuonilmaisiin. Talon viimeinen asukas, luostariväen jälkeläinen, Mikael Bogdanov, myi luostarin rakennukset valtiolle ja muutti pois.

Megriin ei ollut tietä, hyvä kun polkuakaan. Päästäkseen sinne oli kuljettava pitkospuita, yli soiden ja kapulasiltojen. Sen kuuluikin olla syrjässä, sillä luostarin perustamisen aikoihin vanhauskoisia vielä vainottiin, tai vähintäänkin painostettiin. Onofrei- niminen mies perusti luostarin kruunun maalle 1800-luvun alkuvuosina, aivan Venäjän rajalle, Megrijärven Suomen puoleiselle rannalle. Alkujaan Megri oli munkkiluostari, mutta myöhemmin siellä kilvoitteli myös naisia. Luostarissa asuttiin perhekunnittain, mutta siellä syntyneet lapset saivat kaikki sukunimekseen Bogdanov - Jumalan antama. Luostari eli kaskiviljelyllä ja karjanhoidolla. Moskovasta ja Pietarista tuli vanhauskoisten kauppiaiden lahjoituksia, ja parhaimpina aikoinaan luostarilla oli varaa palkata ulkopuolista työväkeä. Etenkin heinätyöt ja viljankorjuu työllistivät luostarin lähellä asuvia. 1857 luostrarilla oli kaksikerroksinen päärakennus ja yksi talousrakennus, ehkä karjasuoja. Ilomantsin nimismiehen tarkastuksesta on säilynyt tietoja, joiden mukaan luostarissa vallitsi hyvä järestys.

Pahkalammelle ja Liusvaaran perustettiin myös luostarit. Pyhiinvaeltajia kävi runsaasti pitkin vuotta ja etenkin Pääsiäistä edeltävän Suuren paaston aikaan. Suistamolta,
Aunuksesta, Korpiselästä, Ilomantsista ja jopa Sortavalasta saakka tuli kansaa jumalanpalveluksiin. 1860-luvulla lahjoitukset Venäjältä ehtyivät ja luostareiden kukoistus hiipui. Oli tultava toimeen oman väen työpanoksella, kalastuksella, pienimuotoisella karjanhoidolla ja maanviljelyksellä.

Kun rajavartioston väki talvella 1922 otti Megrin rakennukset haltuunsa, sieltä löydettin 60 ikonia jotka vietiin purilailla Joensuuhun, 1917 perustettuun Pohjois-Karjalan museoon. Saattaa olla että jo matkalla metsän halki ikoneita katosi. Museolla oli ahtaat tilat ja esineistöä siirrettiin muualle varastoitavaksi. Varaston paikkaa siirrettiin useampia kertoja, ja lopulta ikonit olivat kateissa. Kun ikonit löytyivät uudestaan 1960-luvulla erään navetan ylisiltä, niitä oli jäljellä 16. Ikonit toimitettiin Helsinkiin, Kansallismuseon konservaattorin, Veikko Kiljusen kunnostettaviksi. Pyhän Arkkienkeli Gabrielin ikoni, jota olen kopioinut, on yksi näistä säilyneistä.



In 1922 the finnish border guard in Ilomantsi got a new outpost, an old karelian log house, a former old believer monastery in Megri wilderness. The monastery came to it´s end in 1919 when the last nun, sister Varvara passed away. The last inhabitant, a relative of the nun, Mikael Bogdanov, sold the buildings to the state and moved away.

There was no road to Megri, hardly a footpath. To get there one had to walk along duckboards, over bogs and trough deep forests. Megri monastery was supposed to be far from everything, as when the monastery was founded old belivers were still persecuted.

A man called Onofrei founded the monastery on the crowns land in the early years of the 1800. It was situated on the west shore of lake Megri, very close to the Russian border. At first there were only monks at Megri, but later also women joined the community. The livelihood of the monastery was based on slash and burn cultivation and animal husbandry. Donations from old beliwers in Moscow and St Petersburg made the economy stable enough. During the busiest times of harvest the community was able to hire hands to help. In 1857 the monastery consisted of an two storey main building and a shed. The inspection report of the rural police chief tells us the monastery was a tidy and orderly farm.

Two more monasteries were built in the wilderness of Pahkalampi and Liusvaara. Pilgrims came all  year round, especially during the Great Lent before Easter. Folks came to attend the services from Suistamo, Olonets, Korpiselkä, Ilomantsi, and all the way from Sortavala. In the 1860s the donations from Russia dwindled and the monasteries prosperity waned.  The community had to subsist on the work of the members and what little the farming and fishing could bring.


When the border guard in the winter 1922 took over the Megri buildings, 60 icons were found. The icons were transported to Joensuu by horse and sledge and donated to the North Carelia museum, founded in 1917. Some of the icons might have been lost on the journey through the forests. The museum building was very small and a lot of the collections were moved elsewhere to be stored. The inventory was moved around several times, and finally, the icons had disappeared. By the time the icons were rediscovered in 1960s in a barn attic there were only 16 left. The icons were sent to the National Museum in Helsinki to be conserved. The icon of the holy Archangel Gabriel, wich I have been copying, is one of the remainig.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Väri ja valinnan vaikeus - Color troubles

Kevättalvella Parikkalan kurssilla niin vaivatta maalattu Kristus käsittätehty on sittemmin joutunut monenlaisten värikkäiden kokeilujen uhriksi - Antin tarkkojen, ja vähemmän tarkkojen ohjeiden mukaan, tietenkin. En tiedä mikä meni vikaan, mutta mittavan koloristisen korpivaelluksen jälkeen kaikki kuitenkin päättyi hyvin.

The Mandylion I started so easily during last great lent in Parikkala, has since been subjected to some wild coloristic experiments - all according to Anttis accurate or not so accurate instructions. I have no idea what went wrong, but after stumbling around in the dark, I did find the right color.


 Risti on liian räikeä, pidän liinan valkaisemattomasta pellavasta.
The cross is too glaring. I like the look of the cloth, like unbleached linen.


 Edellistä väriä on osittain pesty pois, päällä valkoinen lasuuri. 
The previous color has partly been washed off, and topped with white glaze.


 Lisää sinistä, lammikkotekniikalla.
More blue, in puddles.


En edes muista mitä...
Can´t even rember what...


 Skalppelilla kaikki värikerrokset pois.
All layers off with a sharp knife.


Hyvä okra, mutta hiukan liian paksusti. Lisää pesua.
Nice ochre, but just a little too thick. More washing.



Kun sädekehä lopulta näytti sädekehältä, eikä esimerkiksi Saamenmaan lipulta, oli jälleen vetopiirtimen vuoro. Plurautuksia tuli tällä kertaa suorastaan luvattoman monta. Oneksi ne saa kuivana pois hammastikulla. Huomasin vielä että sotkunpoiston voi viimeistellä kostutetulla tikulla. Koska alla olevaa väriä oli tässä tapauksessa hyvin ohuesti, kostea tikku toimi kuin pienen pieni pyyhekumi.

Finally I got a halo wich both I and the teacher could accept, and it was time to take out my old favorite, the ruling pen. This time it was splurging even more than ever. Fortunately it is easy to remove the dired stains with a toothpick afterwards. I also noticed that a damp toothpick was great to finish the cleaning, on the thin layers of the halo, it worked just like a miniature eraser.

 Tästä aloitin. - This is where I started.

Kunnia Jumalalle! Glory to God! Slava Bogu!
 

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Olifan korjaaminen - Correcting olifa

Toisinaan olifa imeytyy epätasaisesti. Se on raivostuttavaa, joku kohta ikonin pinnasta kiiltää, ja toinen ei. Joskus uusi olifakerros auttaa mutta aina ei sekään. Silloin ikonin voi käsitellä vahavernissalla.

 
Maijan maalaama Jumalanäiti kiiltää epätasaisesti.
Maija´s Teotokos has uneven olifa.


Schmincken tuote sisältää mehiläisvahaa, mineraalitärpättiä ja hiukan dammaria. Sitä saa mm. Ortikosta - jossa se muuten on edullisempaa kun kuvan tuubi. Winsor&Newtonin vahavernissa ei sisällä dammaria, joten sitä voi työstää hieman pidempään. Ikävää että sen valmistus on vastikään lopetettu - jos näet sitä taiteilijatarvikeliikkeessä, se kannattaa hamstrata talteen. Vernissaa pursotetaan kämmenelle ja lämmitetään hieromalla käsiä yhteen.  Sitten sitä hierotaan ikonin pintaan ja annetaan kuivahtaa.

Vaha antaa ikonille himmeän kiillon ja korjaa olifan epätasaisuuden. Vahavernissa ei kuitenkaan täysin vedä vertoja onnistuneelle olifoinnille, se jättää kuvaan tuskin havaittavan maitomaisen kalvon. Siksi sitä ei pidä käyttää olifan korvikkeena vaan käyttää ainoastaan silloin kun mikään muu ei auta.



Sometimes the olifa absorbs unevenly. It is very aggravating when part of your icon is nice and shiny, part not. In some cases a new treatment with olifa will do the trick, but not always. Wax varnish might still save the icon.

Scmincke´s wax contains beeswax, withe spirit and some dammar. Winsor &Newton had a similar product - without dammar - but they don´t make it anymore. You might still be able to find it. The varnish is warmed between your hands and applied on the icon and left to dry. 

The wax gives the icon a silky, not too shiny finish and correct the uneven olifa.  Wax varnish is not as good as a perfect olifa, it leaves a hardly distinguishable milky film on the colours. It should not be used instead of olifa, only as a emergency fix, if nothing else can be done.

torstai 22. marraskuuta 2012

Kultausvideo - Gilding clip

Lyhyt videopätkä siitä kuinka lasketaan lehtikultaa lekarilla ikonille. Neste, jota ikonille sivellään on vodkaa. Pahoittelen äänenlaatua, video on kuvattu puhelimella ja siihen on tullut outoa surinaa.

video 

Short video on how to work with bolus gold. The liquid which is being burshend on the icon is vodka. I am sorry about the noise, the video was filmed with a telephone wich made a strange buzzing.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Sankir

Sankir on ihon ja hiusten pohjaväri, sävy on suunnilleen oliivinvihreä, joukossa hiukan ruskeaa. Sankir tarkoittaa kreikaksi lihaa. Tähän saakka olen tehnyt sen aina keltaokrasta ja norsunluunmustasta. Sankir-reseptejä on maalareilla käytössä moniakin. Olen pitäytynyt tässä yhdessä, jotta oppisin ennakoimaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tätä uutta ikonia varten, käytämme yhteisiä värisekoituksia. Hiersimme pigmentit porukalla Antin "reseptien" mukaan: okraa, sankiria, himationin, eli päällysviitan sinistä väriä, sekä kitonin eli aluspuvun ja evankeliumikirjan oranssia.

Teofanes Kreetalaisen käyttämä sankir oli ihmeen vaalea. Siihen käytettiin keltaokraa, poltettua siennaa, kromioksidivihreää. Suoraan sanoen, vierastan tuota väriä, ja ihmettelen kuinka sillä saadaan hyvä ihonväri.


Sankir is the color for underpainting of the skin and hair, the shade is olive green with some brown. In greek sankir means flesh. So far, I have always mixed my sankir from yellow ochre and ivory black. There are many other ways of making sankir, but I used this one, in order to learn to anticipate what happens next.

For this latest project, we will use ready mixtures. Together we gound the pigments according to Anttis recipes. Yellow ochre, sankir, the blue of the himation and the orange of the khiton and the gospel. The Teophanes the Cretan -style sankir was suprisingly light. We used yellow ochre, viridian and burnt sienna. To be honest, I don´t like the color, and I wonder how it could ever make a nice skin.

Monen väristä sinooperia - Many different cinnabars

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Silmänruokaa - Eye candy

Enpä kerrokaan, mitä tästä tulee. Arvata saa. Ei liity jouluun.

I won´t tell what this will be. You can guess, if you like. 
It has nothing to do with Christmas.

torstai 25. lokakuuta 2012

K-tuoli - The light armchair

(Huomio! Olen perustanut käsityöjutuille oman bloginsa. Tästedes julkaisen kaikki käsityöaiheiset postaukset Solmubloggajan käsityökorissa, tervetuloa!)

Kansatuoli, kevyt nojatuoli, Alfred Kanervan tuoli? Rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikä kukaan taida tietää mikä niistä on alkuperäinen. Varmaa on ainakin että tämä tuolimalli kuului kansanhuoltoministeriön huonekalumalleihin. 1940-luvulla, kun kaikesta oli pulaa, huonekalutehtailla oli tarkat ohjeet, mitä ja millaista mööpeliä sai valmistaa. Tämä tuolityyppi oli yksi sallituista. Kun nettiä selaa hakusanalla k-tuoli, huomaa sen olleen todella suosittu, sillä niitä on yhä jäljellä paljon. Se on myös ilmeisen rakastettu tuoli, sillä pikaisella selauksella löysin 5-6 blogipostausta k-tuolin kunnostukseta.

Menin työväenopiston verhoilukurssille, jotta isoäidin äidin nojatuoli pääsisi taas entiseen loistoonsa. Se uskollisesti oli kulkenut kanssani muutosta muuttoon noin 20 vuoden ajan. Viimeiseen viiteen vuoteen siinä ei ole enää voinut istua, käsinojat ovat pysyneet paikallaan vain pikahihnoilla ja sen päälle on kasattu lajiteltavaa pyykkiä. Siinä se on nököttänyt makuuhuoneen nurkassa, alati vaihtuvan vaatekasan alla ja odottanut aikaansa.

Tuolin takaselän nupeja purkaessani mietin, mitä tuleville polville jää 2010-luvun kalusteista? Ikeat sun muut suomisoffat, haluavatko meidän lapsenlapset enää korjata niitä? Säästäisikö kukaan Maskun vuodesohvadivaania 20 vuotta kunnostakseen sen? Osaavatko minun jälkeeni tulevat enää nauttia hamstraamisesta?
 
 
Tuosta se lähtee! Here it begins, the return of the chair!

Kangas oli ollut paljon tummempaa. - The fabric had been much darker. 

Ei meriheinää, vaan sanomalehisuikaletta. Not straw, but sliced newspaper.



Kun olin purkanut tuolista kaiken, paitsi pohjalla olleen rautalankaristikon, alkoi jälleenrakennus. Sen ensimmäinen vaihe oli tikutus. Suuriin naulanreikiin työnnettiin liimaa ja kebabtikkuja, pienempiin hammastikkuja. Tikut kaitkasitiin sivuleikkurilla. Pohjan rautalankojen päälle niitattiin tiheä pellavakangas. Siihen sijoitettiin 9 jousta - 6 korkeampaa eteen ja 3 matalampaa istuimen takaosaan. Kukin jousi ommeltiin kiinni kankaaseen alimman renkaan etureunasta, takareunasta ja sivuilta.

Uudet jouset - New springs.

Kerrankin saa lyödä naulat vinoon!
For once all the nails should be askew



Tuolin reunoihin eli sarjoihin lyötiin rivi isohkoja nauloja asentolankoja varten. Asentolangat kulkevat reunasta reunaan ja kiinnittävät jouset toisiinsa oikeaan asentoon. Tällä muotoillaan istuin, niin että se on korkein keskeltä ja kartuu kauniisti eteen ja sivuille. Lankojen solmiminen oli rankkaa työtä, jonka jälkeen oli sormetpäät hellänä. Jousien päälle tuli uusi pellavakangas, johon ommeltiin ainelangat.

Ainelangat ommellaan löysälle jotta niiden alle saa tungetuksi paljon meriheinää. Meriheinä, itse asiassa palmukuitu, on tuolin varsinaista täytettä. Sitä sullotaan ainelankalenkkeihin valtavia määriä, pöyhitään välillä ja sullotaan lisää. Käsittelyn aikana meriheinä ikäänkuin huopuu kasaan ja saa jämäkämmän muodon. Meriheinän päälle kiinnitettiin toinen, harvempi säkkikangas, joka ommeltiin kiinni hirmusella kaksikärkisellä neulalla, läpi koko tuolin. Kaiken tämän kerkesin tehdä kahden työpäivän päivän aikana! Palaan k-tuoliin uudella postauksella heti kun työ on edennyt.





Merihenä kiinnitetään läpiveto-ompeleella. Fixing the straw.




 Selkään tuli kaksi satulavyötä, joita ei ollut alkuperäisessä virityksessä.

Folk chair, light armchair, The Alfred Kanerva -chair. This type of chair has many names in finnish. No-one knows what the k stands for. This model has been very popular 1920-50. In the 1940s many goods were strictly rationed and there was a shortage of for example metal and textiles. The furniture factories were not allowed to produce too luxurious products. This was one of the models aproved by the wellfare ministery. After 1944 a lot of new furniture was needed, when the evacuees from the lost Carelia were relocated in Finland. This might be some of the reasons of it´s popularity. The light armchairs are still popular, a quick search gave 5-6 blogposts about their restoration.

I am taking a eveningclass in upholstery, so I can restore my great grandmothers chair to it´s former glory... It has moved with me for the last 20 some years. For the last 7 years it has been in such a bad condition it was impossible to sit in it. The arms were held together with a belt. It was standing in a corner, patiently biding it´s time.

While I was pulling out the tacks from the back of the chair I touhgt about the furniture of the 2010´s. The stuff from ikea and other such places, will my grandchildren ever want to repair them? Will anyone save a sofa-bed from 2012 for 20 years in order to fix it? Will those who come after me be able to enjoy vintage? I will post more about my armchair as the work makes porgress.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Boluskultaus - gilding with bolus clay

Vihdoinkin! Ero ikonimaalauksesta on tuntunut ikuisuudelta - "kesäloma" toukokuun alusta syyskuun puoleenväliin on kertakaikkiaan liian pitkä. Viiden päivän kesäkurssi pakkoloman puolessavälissä ei auta kuin hetkellisesti. Ei kai tässä auta muu kuin ruveta läträämään omin päin kesäisin? Nyt on kuitenkin syksyn kurssi käynnistynyt ja tahti on kova. Sunnuntaina aloitimme Mellunmäessä bolus-kultauksen pohjatyöt.

Aiheena on Teofanes Kreetalaisen Kristus kaikkivaltias. Työskentelemme samasta esipiirroksesta koko ryhmä, Antin perustelu on että jokainen oppisi hieman pois omista piirtämisen maneereistaan. En ole varma, mitkä ovat minun maneereitani, mutta varmaankin niitä on. Kun taukoa maalaamisessa oli ollut näinkin pitkään tuntui todella mukavalta saada pian piirros laudalle ja päästä ripeästi työskentelyn imuun. Tällä kertaa piirrosta ei maalattu uudelleen englanninpunaisella, vaan siirretty piirros kiinnitettiin piirtämällä pelkällä emulsiolla, eli vielä yksi työvaihe jäi pois. Kullattava alue puhdistetiin rasvasta lakkabensiinillä ja kuvan päälle laitettiin tuttuun tapaan maskimuovi suojaamaan niitä alueita, joihin ei tule kultaa.

 

Bolus-savea saatiin ennen vain Armeniasta. Sitä on mm. keltaisena, punaisena, vihreänä, sinisenä ja mustana. Sinistä ja mustaa käytetään jos halutaan käyttää valkokultaa tai platinaa. Tähän työhön käytimme ensin keltaista ja sitten punaista. Keltainen bolus on ohuempaa, ja sitä voi sivellä useita kerroksia ilman että savikerros käy liian paksuksi. Punainen on paksumpaa, ja se antaa jykevän värin kullalle.


Antti sekoittaa keltaista bolusta. Antti mixing yellow bole.


Resepti on kutakuinkin seuraava: Kukkurallinen teelusikallinen bolusta, 1/2 dl kuumaa vettä ja 1/2 liotettu liivatelehti. Hierretään tekokuitusiveltimellä - luonnonkuituinen ei tässä hommassa kestä. Kultaussiveltimet kannattaa ylipäänsä pitää erillään maalaukseen käytettävistä siveltimistä, sillä jos tempera-emulsion rasvaa jää siveltimiin, se saattaa pilata kultauksen.


Keltaisia boluskerroksia levitin ainakin 5-6. Aina välillä siveltimestä lähti karva, joka jäi saveen kiinni. Piti odottaa pinnan kuivumista ja nostaa karvaa skalpelin kärjellä. Olin sattumalta juuri ostanut hienot punkkipinsetit, ja kuinka ollakaan, niillä saattoi juuri sopivasti tartuttua karvaan ja nykäistä sen pois. Viimeisen savikerroksen jälkeen kullattava pinta hiottiin vesihiomapaperilla 800- ja 1500- karkeuksilla. Sitten se kiilloitettiin paksulla sianharjassiveltimellä pyörittävin liikkein. Lopuksi koko kullattava alue hangattiin vielä villateryleenillä. Hiontapölyn sai pois mikrokuituliinalla. Punaista bolusta laitettiin toiset 5 kerrosta ja hionta toistettiin.


Ensimmäinen kerros punaista bolusta ja punkkipinsetti. First layer of red bole and my new tweezer.


Kultausvälineitä. Ylärivissä vasemmalta: sinolia veitsen puhdistukseen, viinapullo, vanua, vitalispurkki, alhaalla: kultaustyyny, kultausveitsi, lekari, viinasivellin, ikoni, lasi viinalle ja irtokultakirja.
Equipment for gilding. From upper left: denaturated alcohol for cleaning the knife, vodka, cotton, handcream. Lower left: gilders cushion and knife, gilders tip, brush for vodka, icon, a glass for the vodka and a book of leaf gold.

En tiedä miksi bolus-kultaus on niin vaikean maineessa. Minusta tämä oli ihan yhtä vaikeaa kuin mixtion-kultaus! Toinen hämmentävä seikka on että suomeksi puhutaan bolus-kultauksesta ja, mikäli olen oikein ymmärtänyt, englanniksi käytetään sanaa "water gilding". Me ainakin käytimme kullan laskemiseen ihan kotimaista kossua...

Kaikki tässä tekniikassa tuntuu pyörivän sanaparin rasvainen - rasvaton ympärillä. Ensimmäiseksi kultausveitsi pitää puhdistaa sinolilla, sillä jos se on rasvainen, kulta tarttuu siihen. Sitten käsivarrelle sipaistaan hieman vitalis-voidetta. Irtokulta-kirjasesta kipataan varovasti lehti kultaustyynyn (rasvattomalle) mokkapinnalle. Kultalehden keskelle voi varovasti hönkäistä, jotta se siliää. Riittää että lausuu kevyesti "H" - jos teet sen liian voimakkaasti, saatat löytää kultasi lattialta. Lehdestä leikataan sahaavin liikkein sopiva pala. Sitten lekarilla pyyhkäistään kevyesti käsivartta, niin että lekariin tarttuu hiukan vitalista.  Kun lekarilla varovasti koskee kultalehteen se tarttuu rasvaisiin harjaksiin. Toiseen käteen otetaan viinasivellin ja sillä kostutetaan kultalehden kokoinen alue. Lekari viedään lähelle kullattavaa kohtaa, niin että harjakset ovat samansuuntaiset ikonin pinnan kanssa. Ja tsup, viina ikäänkuin imaisee kultalehden irti lekarista! Lehti saattaa olla melko rypyssä, mutta ainakin pienemmät rypyt siliävät itsestään. Hankalinta on sitten sijoittaa seuraava lehti sopivasti toisen viereen, sekä varoa ettei jo lasketun kullan päälle tule viinaa, sillä se näkyy himmeänä pintana.

  

Lehtikultaa lekarissa - Leaf gold on the gilders tip.
 
At last! My involuntary "summer holiday" from icon painting has lasted from May to mid-September, but it feels like a small eternity. A five day summer course in July helps, but is not enough! I guess I have to start practising on my own next summer. Now the lessons have started with a fast pace. Last sunday we started with gilding the panels.

This autum everybody is working on the same icon, and from the same drawing. The icon is the Pantokrator of Theopanes the Cretan. The idea is that we will learn to avoid our typical mannerisms. I do not know wich my mannerisms are, but I suppose there might be some. After such a long brake in painting it felt really good to quickly have the drawing on the board and right a away be in the middle of it all!

Bolus-clay was originally a product of Armenia. There is yellow, red, green, blue and black bole. The blue and black bole is used for white gold and platinum.  For our icons we used yellow and red. Yellow bole is thinner, you can have more layers of it without the ground getting too thick. Red bole is thicker, but it gives the gold a nice strong tint.

The bole is mixed with hot water and gelatine. The recipe is aproximately this: a brimfull teaspoon of bole, 1/2 dl of water and 1/2 a leaf of gelatine. Mix with a syntethic brush, one of natural fibers would wear out too fast. It is a good idea to have separate brushes for painting and gilding. The tempera emulsion leaves a little grease in the brushes, and the grease might ruin the gilding.

The yellow bole was applied in 5-6 layers. This meant a lot of waiting between the layers. Even more if one happened to leave puddles of clay on the surface. I first worked with a lousy old squirrel brush, which left quite a few hairs in the clay. To remove them I used a scalpell to lift the end of the hair and a tweezer to pick it away. After the last layer of clay had dried, the clay was polished, first with sanding papers nr. 800 and 1500 and then with a polishing brush, and finally with wool-terylene fabric. After this another 5 layers of red bole was added, and the procedure of polishing was repeated.


Argh, se on vaikeaa! Difficult!

I don´t know why bolus gilding is considered to be so difficult. It seemes to me it is just as difficult as mixtion-gilding. I also wonder why it is called water gilding in english? We used vodka for aplying the gold, beacause it makes the gelatine in the clay active, so that the gold can stick to it.

You start with cleaning the gilders´s knife with denaturated alcohol. If  it would be greasy the gold might stick to it. Then you take a little greasy handcream and draw a thin line on your arm. Move a gold leaf on the cushion - if its very wrinkly, you might try to very, very gently blow right on the middle of the leaf. It is quite sufficient to pronounce "haa". If you overdo it you may find your gold on the floor.  Cut it in 4 parts with sawing movements. Now comes the magic part: touch your greased arm with the gilders tip, and gently press it against the gold, and lift it up. Take the alcohol brush in your other hand, dip it in the vodka and apply some on the bole. Bring the tip close to the wet area - make sure the tip is parallel to icon - and zap! The vodka almost pulls the leaf onto the bolus. It might be all wrinkled, but don´t you worry, at least some of the wrinkles will eventually smooth out all by themselves! The hard part is positioning the following leaf nicely next to the other, and to take care that the vodka does not run on the already gilded surface - this will give ugly stains.


Oikealla vasta laskettua kultaa, 
vasemmassa laidassa pahimmat vekit ovat oienneet.
Kuvan otti Tea.
To the right gold I just placed,
to the left drying gold, some of the worst wrinkles are gone.
Photo by Tea.



sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kultakutri ja seitsemän pigmenttiä - Goldilocks and the seven pigments

Terveiset Eurajoelta! Karkasin heinäkuun kunniaksi kotoa ikonimaalauskurssille - tämähän alkaa olla jo perinne. Tällä kertaa Antti piti kurssia Eurajoen kristillisellä opistolla. Viiden päivän kurssin aikana arkkienkelini ehtivät jo lähes valmiiksi.

Olin jo mielessäni aprikoinut, mitä taustavärin oikeaan sekoitukseen saattaisi tarvita. Antti oli tuonut mukanaan Schminken cobolt türkis -nimistä pigmenttiä. Sen lisäksi hän oli ruotsalaiselta oppilaaltaan saanut purkin keväisen vihreää, jonka nimeä hän ei tiennyt. Ruotsalainen oppilas oli puolestaan saanut pigmentin kreikkalaiselta nunnalta, jonka kurssilla oli ollut... On siis melko mahdotonta määritellä ihanaisen vihreän alkuperää. Värillä ei ollut virallista nimeä, joten ristin sen luostariwasabiksi, sillä se muistutti tarkalleen japanilaista piparjuuritahnaa. Lisäksi taustavärin sekoitukseen tuli valkoista ja okraa.


 Koboltin turkoosia, valkoista, hieman okraa ja "luostarin wasabia".
Cobalt turqoise, yellow ohcre, withe and "monastic wasabi".


Taustavärin määrittäminen kohotti kummasti tunnelmaa, ikoni lähestyi alkukuvaansa isolla harppauksella. Kasvoihin tein hieman lisää valoa, vaatteiden valoalueita piti täsmentää, ja viitan rintarossi sai jalokiven ja helmiä ympärilleen.

Vetopiirrin - Ruling pen

Sitten tuli sädekehän vuoro. Olen edellisissä ikoneissa voinut antaa Antin hoitaa sädekehän piirtämisen. Sädekehä tehdään harpilla ja vetopiirtimellä, keljulla kapineella, joka plurauttaa väriä silloin kun sille päälle sattuu. Olin jo arvuutellut, että nyt joudun tekemään sen ihan itse - eihän sitä voi loputtomiin piileskellä opettajan selän takana tässäkän asiassa.

Vaikeinta on sijoittaa harpin piikki juuri oikeaan kohtaan, niin että piirrin kulkee täsmälleen sädekehän ääriviivaa pitkin. Esipiirrokseen sijoitetaan pieni x kohtaan, johon harppi tulee sijoittaa, mutta ei se enää 10-15 värikerroksen jälkeen juuri auta. Oma pikku niksini on tökätä harpin piikki pieneen silikoniseen kaapinsulkijanappulaan, jotta harppi ei vahingoittaisi jo maalattuja kasvoja. Kyseessä on pieni linssinmuotoinen muovipallukka, joka laitetaan keittiökaappien ovien sisäpuolelle estämään ovien paukkumisen. Toiset maalarit käyttävät pyyhekumin palaa. Minusta kaappitäppä on parempi, koska se on läpinäkyvä. Omani ostin Ikeasta, mutta eiköhän mistä tahansa rautakaupasta löydy vastaavia. Siitä pitää ensin pestä pois tarrapinta takaa.

Miihkalin sädekehä onnistui ihan mukavasti. Ei pahoja plörähdyksiä ja viivakin seurasi tarkasti sädekehää. Mutta sitten oli Gabrielin vuoro. Huokaus. "Taisit ylpistyä, kun ensimmäinen meni niin hyvin." tuumi Antti. Retusoimalla vimmatusti risukasastakin tuli lopulta ihan kelpo sädekehä...

 
Olisin minäkin huolestuneen näköinen, jos sädekehäni olisi tuollainen risukasa...
I too would look this worried, if my halo was such a mess...

Hiuksiin tein ensin huipuvaloja ja tummensin syvimpiä varjoja, sitten jokaisen kiehkuran päälle vielä tumma lasuuri. Megrin Gabrielilla on uskomattoman tarkasti kullalla piirretyt kiharat. Tiesin etten yltäisi lähellekään samaan lopputulokseen, mutta yrittää piti. Ajattelin että tärkeintä on, että saan sen verran hienoa viivaa, ettei tukka näytä ihan marimekkokankaalta.

Jos vetopiirrin oli hankala käsitellä, Ortikosta tilattu simpukkakulta oli miellyttävä uusi tuttavuus. Kyseessä on pienen pieni nappi aitoa kultaa, joka käyttäytyy kuten vesiväri. Kulta tarttuu nätisti siveltimeen ja siitä ikonin pintaan. Voi tätä onnistumisen iloa! Miksi tuhertaa kotikaljauutteiden ja leipäpalojen kanssa kun kaunista kultaviivaa saa näinkin?

Kun kurssi päättyi Megrin Gavrila ja veljensä Miihkali olivat jo melko valmiit. Puuttumaan jäi enää reunaviivat ja tekstit - joissa sitten onkin tekemistä. Syksyllä on luvassa Theofanes Kreetalaisen Kaikkivaltias, sillä kaikki Mellunmäen kurssilaiset tekevät tänä vuonna saman työn. Luvassa on myös uusi tekniikka - ikoniin tehdään bolus-kultaus. Postauksia tästä on siis luvassa joskus syyskuun puolenvälin jälkeen!

 
Jippii! Yippee!
Greetings from Eurajoki! It seems already like some kind of tradition that I run avay from home for a icon painting course every July. This time Antti was teaching in Eurajoki, south west Finland. During a five day course my angels of Megrijärvi got close to ready.

I had been trying to figure out wich pigments I would need for the background. Antti had brought with him a jar of Schminke cobolt türkis. He had earlier this summer been teaching somewhere in Sweden, where a student had given him a small amout of a fresh spring green pigment. The swedish student had acquired the pigment from a Greek nun - so it is more than impossible to find out what the lovely green actually was. I decided to call it monastic wasabi - thats exactly what the color was like.
Determinating the color of the background did a lot for the overall feeling. The icons seemed to take a big jump closer to their paragon. For the faces I added a little more light, the light on the clothes needed to be altered, and the brooches fastening the cloaks got some jewels and pearls. Then it was time for the halos. In my earlier icons Antti has made the halos beacause it is a very tricky thing to do. The halo is drawn with a ruling pen attached pair of compasses. A ruling pen is a relic of technical drawing engineers and architects used before there was rotring pens. From time to time it will make splatters of paint when you least expect it. I had sort of expected I would have to do the halos myself this time - I can´t just hide behind Anttis back anymore.
 
The most difficult thing is to place the point of the pair of compasses exactly in the middle, so that the pen will go exactly along the outline of the halo. In the original drawing I always mark a little x where the point should go, but after 10 - 15 layers of paint, it is not visible anymore. You also need to protect the face of the icon from being damaged by the point. My own little gimmick is to use a little lens-shaped piece of silicone on the point - it is intended to be glued on kichen cupboards to prevent the doors from banging. Others prefer a little piece of eraser. I like the piece of silicone, beacause it is transparent. I bought a little bag of them from Ikea. You have to wash off the glue from them first.
Michaels halo came out just fine. No paint blotches and the line was right where I wanted it. But then... deep sigh. Gabriels halo sure needed a lot of retouching.

I had also feared painting the hair would be an ordeal, but it proved I was wrong. The curls needed some high lights of yellow ochre, more shadows and a dark glaze on top of every curl. The Gabriel of Megri monastery has amazing thin golden lines on every curl. I was sure I would not be able to copy the thing exactly.
Simpukkakulta - Shell gold

If the ruling pen was difficult to use, the shell gold proved to be quite the opposite. I bought mine from Ortiko. It is a small button of pure gold and it works just like watercolor. It is easy to fill your brush with it and just as easy to apply it on the icon. Quite a relief after the ruling pen! Why smudge with home brewed beer extracts, bread and chalk like I did with Evgenia? This was much easier...

When the 5-day course ended, there was only the texts and the frame lines left to be done. In the autum the entire icon group in Mellunmäki will start working on the theme - The Pantokrator of Theophanes the Cretan. With bolus-gold - new technique ahead! You will find new postings here after mid-september...


torstai 14. kesäkuuta 2012

Kesällä laiskana? Lazy summer?

Ei suinkaan. Solmublogissa on hiljaista, mutta pinnan alla tapahtuu. Olen kesäyliopistossa venäjän kielen kurssilla, se kuulunee sivistyneen ikonimaalarin kansalaistaitoihin. Tahti on kova ja pikku pääni on haljeta uusista sanoista. Tässä alla käsialanäyte. Opettaja tosin tuumi, ettei vaadi kaunokirjoitusta. Tikkukirjaimet riittävät, sillä nykyään kaikki kirjoittavat tietokoneella.


 

Being a couch potato on the beach is not my idea of a nice holiday. Solmublogi might be quiet, but under the surface things are going on. I am studying russian at the Helsinki Summer University. Most usefull skill for a icon painter, I think. The pace at the course is fast and my head is bubbling with russian words. Here above you see a sampler of kyrilic letters. The teacher said she does not require we have a neat handwriting, block letters will do.



keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Enkelien kasvot - The faces of the angels

Arkkienkelini ovat hissukseen edenneet. Vaatteet ovat jonkinmoisessa vaiheessa, kertaalleen tehty, mutta saattavat tarvita vielä työstämistä. Maanantaina oli taas yhtäkkiä aika aloittaa kasvojen vaalennos. Miten ihmeessä tämä aina tulee yllätyksenä? Olin jotenkin siinä luulossa, että seuraavaksi alkaa piperrysten piperrys eli hiusten käherrys, joka vaatii, noh, sanoisinko: enkelimäistä kärsivällisyyttä. Onneksi sitä ehtii kampaajan hommiin myöhemminkin.


Ensimmäinen valoväri eli appelsiini. 
Oikeanpuoleisessa ikonissa näkyvissä puoleksi kuivahtanut okra lasuuri.

First light or orange color. 
In the icon on the right you can also see a half dried ochre glaze.


Jotenkin olisin halunnut maalata tuota appelsiiniväriä hieman enemmän, ettei näistä tulisi niin yltiöslaavilaisia kuin Oronmyllyllä maalattu Kristus, vaan olisivat enemmän kreetalaisen oloisia. Ihan rahtusen dramaattisempaa, olisin toivonut. Ehkä ne viimeiset huippuvalot tekevät sen?



Seuraavana vuorossa viimeiset huippuvalot ja meikkaus
eli silmien ja suun yksityiskohdat.
Next thing to do will be the last highlights and the "makeup"
- the details of the eyes and mouth.

My archangels are advancing. The clothes are kind of ready, but might need to be worked on a bit more. Last monday it was suddenly time to start working on the faces again. How on earth can this always come as a suprise? I tought the next thing to do would be to start curling the hair - something i fear will be a painstaking task, demanding a, let´s say, angel-like attitude. I was more than happy to leave the hairdressing for later.


Vasemman posken valon pitääisi nousta vähän korkeammalle...
The light on the left cheek should go a little higher...


Somehow I feel I should have liked to work a little longer with the first light. I would have liked to have them a bit more Cretan style, unlike the Christ I did at Oronmylly, wich turned out sooo slavonic. I wish for just a little more dramatic light. Maybe the last highlights will do it?